torstai 18. joulukuuta 2014

Ikävä Hepolaan

Mulla on jo nyt ikävä Hepolaan. En oo käyny pariin viikkoon tunneilla, koska sain sen verran mätkyjä, että rahatilanne on ollu todella tiukka. Kävin kuitenkin tällä viikolla siellä vähän rapsuttelemassa hevosia pahimpaan ikävään. Yllättäin hevoskuvat ei onnistunu olleskaan, mutta näillä pimeyksillä ei mikään ihme, varsinkin kun kännykällä yrittää kuvata.


Rapsuttelin miä vähä kissojaki :)

Jäätynyt seitti




Sain Roosalta tällä viikolla keväisiä kuvia Veikosta ja minusta sekä loppu kesästä otettuja kuvia Lissusta ja minusta. Iso kiitos vielä Roosalle :)



Voi, miten minulla onkaan ikävä tuota Veikkoa! Näissä kuvissa ratsastan sillä viimeistä kertaa, koska sitten se siirtyi vain Tiinan ratsastettavaksi, koska Tiina alkoi kisata Veikon kanssa esteitä. Veikko ei ole joka ihmisen hevonen, (siitä joko tykkää tai ei) mutta minun sydämeni se sulatti heti. Veikolla on vahva oma tahto ja se vie kyllä ratsastajaa 6-0, jos sen antaa. Ja vauhtia löytyy, vaikka koko ei ole huima! Minuakin Veikko on kiidättänyt pitkin kenttää oman päänsä mukaan ennen kuin opin olemaan jämäkkä. Osaava hevonen osaavissa käsissä. En väitä, että olisin osaava, mutta Veikon kanssa pärjäsin ihan hyvin. Veikko on se syy, miksi suomenhevosiin olen rakastunut <3








 Ja Lissu <3 Miten pidinkään aluksi Lissua suurena mörkönä, mutta kuinka se vain sulattikin sydämeni ja löysimme yhteyden. Herkkä ja osaava hevonen, joka toimii kuin ajatuksesta, jos vain osaa ajatella oikeita asioita ;) Kääntyy pelkästään siitä, että ratsastaja kääntää katseensa ja ajatuksensa haluttuun suuntaa. Toimii erittäin pienillä avuilla, mutta on niin herkkä, että tasapainoton ratsastaja voi pyytää huomaamattaan vääriä asioita. Lissu on opettanut minulle paljon oman kropan hallinnasta ja kevyestä kädestä.


Tulen varmaan jatkossakin välillä vierailemaan Hepolassa, vaikkakin vain rapsuttelijan roolissa.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Rakas joulupukki


Blogitallin viikon haasteena on kirjoittaa kirje joulupukille. Ohjeet haasteen tekemiseen löydät TÄSTÄ.

Rakas joulupukki,

Joulu on jo melkein täällä, mutta minulta puuttuu joulumieli. Olen joutunut tekemään raskaan päätöksen. Jotta voisin toteuttaa toista unelmaa, on minun luovuttava toisesta. Niin kuin jo tiedätkin, minut on hyväksytty opiskelemaan ensihoitajaksi tammikuusta alkaen. Suuri haaveeni jo pitkään on ollut ambulanssissa työskentely. Olen kaivannut vaihtelevuutta työhöni ja arvostusta, jonka ammatti minulle tuo. Nyt tuon haaveen toteuttaminen on totta. Kiitos siitä, siinä on jo riittävästi lahjaa.

Opiskelu kuitenkin verottaa talouttamme rankalla kädellä, joten olen päättänyt perheemme yhteisen hyvän ja leivänpäällisjuuston vuoksi luopua ratsastustunneista. Ne kuitenkin maksavat hunajaa opiskelijan budjetille. Vuokraamaani yksityishevosta käyn kuitenkin liikuttamassa maksukykyni mukaan.

Toivon sinulta rakas joulupukki lottovoittoa. En tarvitse seitsemää oikein. Kuusi ja lisänumerokin riittää. Rahalla maksaisin asuntovelkaamme pois, jotta kuukausittaiset menomme pienenisi ja minä voisin jatkaa ratsastustunneilla käymistä. Toiveeni on kohtuuton, tiedän sen. Olen kuitenkin epätoivoinen ja epätoivoinen ihminen päätyy epärealistisiin toiveisiin. Ymmärrät sen varmaan.

Kiitos sinulle, että luet kirjeeni. Tiedän, ettei toiveeni toteudu, mutta viime aikoina olen oppinut, että mitään ei saa, ellei uskalla pyytää.

Hyvää ja rauhallista joulua!

Toivottaa
Riikka


maanantai 8. joulukuuta 2014

Ensimmäistä kertaa ajamassa

Viime postauksesta onkin aikaa. Tää mun opiskelujuttu ja sen pähkäily on vieny multa kaikki voimat, enkä oo jaksanu kirjotella. Mutta nyt viimein tulee taas juttua!

Kerroin edellisessä postauksessa, että pääsen kokeilemaan jotain uutta. Se uusi juttu oli ajaminen. En oo koskaan aiemmin edes istunu kärryjen kyydissä ja nyt pääsin opettelemaan valjastusta, istumaan kyydissä ja olemaan jopa ohjissa hetken :) Ihan mieletön juttu!

Pääsin ajo-oppiin Salaman kotitallille. Heli opasti valjastuksen ja sitten eikun kyytiin. Oli muuten aika hurjaa. Ihmettelinkin, miten vauhti tuntuu paljon kovemmalta kärryjen kyydissä. Mulle kerrottiin, että Salama meneekin paljon kovempaa ajettaessa. Hehe, niinpä tietysti :) Onneksi mulla oli kypäräkamera päällä ja sainkin mukavaa videopätkää. Editoin siittä teille tuommosen reilun neljän minuutin pläjäyksen. Olkaapa hyvä ja nauttikaa kyydistä!




P.s. Jos ois ollu enempi lunta, niin oisin voinu kuvata mun jättämiä ajojälkiä. Oli meinaan semmosta kiemuraa, että ois voinu luulla kuskin olevan päissään :D

lauantai 29. marraskuuta 2014

Vuoristorataa

Hurja viikko ollu takana! Tässä on vedetty niin sanotusti koko elämä uusiksi. Huh, huh. Mutta aloitetaanpa alusta eli viime sunnuntain reenistä. Hepolassa olin siis tunnilla ja ratsuksi mulle oli merkitty Pikku Myy! Ou mai gaad! En ollu menny Myyllä viime kevään jälkeen ja meinasin kyllä puota polvilleni. Myyn kanssa mulla on ollu äärimmäisiä tasapaino-ongelmia, koska hevonen on niin kapea. Myyn selästä oon meinannu myös pudota silloin viime keväänä, siitä jopa videotodiste tässä :D


Myy myös puraisi meikäläistä edellisellä viikolla, kun menin hyvää hyvyyttäni auttamaan pientä ratsastajaa pukemaan Myylle riimun, jotta tyttö sai sidottua hevosen kiinni. No onneksi ei sitä tyttöä purrut.


Eli siis Myy alle ja menoksi. Mutta kas kummaa, jotain on Virtasen akalle tapahtunu puolen vuoden aikana, koska tasapainoni Myyn kanssa oli ihan hyvällä mallilla. Vika ei siis tainnukaan koskaan olla hevosen kapeudessa vaan meikäläisessä :D Hieno juttu, että oon kehittyny!

Oli tosi hauska tunti. Keskityttiin paljon istuntaan ja rennon asennon löytymiseen ravissa. Tehtiin paljon taas sitä ohjat yhdessä kädessä ratsastusta ja se oli oikeesti ihan sikakivaa! Parasta tällä kertaa oli se, kun alla oli hevonen, joka ei mene tuhatta ja sataa, vaan on enemmänkin laiska, niin kerkesi oikeasti keskittyä siihen istuntaan. Kokeiltiin myös koko kentän ympäri ravaamista ohjat vain toisessa kädessä. Se se vasta kivaa oli, koska hevostahan piti kääntää :D Meillä oli vielä Myyn kanssa ihan oma rata. Ei voitu mennä uralla, koska Myyllä ei ollu hokkeja ja ura oli jo tallautunu liukkaaks. Meillä ei siis ollu aitaa ohjaamassa käännöksiä. Myy ei kääntyny pelkällä pohkeella vaan Tiina opetti mulle sit länkkärikääntämistä ohjista eli jos haluan kääntyä vasemmalle vien ohjaskäden oikealle, koska silloin se kiristää vasemman puoleista kuolainta. Kyllä meinas taas mennä tätillä oikeat ja vasemmat sekasin :)

Sunnuntain tunti oli siis tosi kiva ja koin onnistuvani ihan hyvin. Maanantaina töissä sain silmääni ammattikäyttöön tarkoitettua pyykin valkaisuainetta, jonka pH on 1. Kunnon syövyttävää myrkkyä siis. No siittä selvittiin säikähdyksellä, koska silmähuuhde oli onneksi lähellä. Kävin vielä näyttämässä lääkärille eikä vaurioita näkyny. Sain antibioottitipan silmään ja silmätippakuurin pariksi päiväksi. Huh. Tiistaina sitten räjähti pankki, kun sain tietää, että meikäläinen on valittu ensihoitajan koulutusohjelmaan opiskelijaksi! OU MAI GAAD. Miä oon haaveillu siittä jo jonkin aikaa ja kolme vuotta sitte hain ekan kerran. Silloin en päässy. Nyt avautu uus mahollisuus hakea ja miähän ihan piruuttani hain. Ja jumankekka, miä pääsin sinne!!! Loppu viikko meni sitte ihan vuoristorataa onnen kyynelistä epätoivon partaalle. Tälläsen mahdollisuuden saa vain harva ja miä jouduin oikeesti puntaroimaan taloudellisen tilanteen, miehen ja lasten kannalta, että voinko ottaa paikkaa vastaan vai en. Nää tunnelmat tais vaikuttaa aika pitkälti mun ja Salaman keskiviikkoseen maastakäsittelyreeniin, joka meni ihan penkin alle.

Aattelin koittaa vähän rennommalla otteella enkä pukenu Salamalle suitsia ollenkaan. Riimu päässä vein sen aidatulle alueella ja aloin tekee samoja tehtäviä, ku viimeeksi. Noh, neiti ei ollu oikein työmoodissa ja meikäläisenki ajatukset jossain ihan muissa asioissa (kouluun vai ei). Eihän siitä tullu sitte lasta eikä paskaa. Muutama onnistunut peruutus, väistäminen ja seuraaminen saatiin aikaseksi. Peruutus onnistu muuten jo ihan hipaisulla tuosta rinnasta. Se oli hienoo! Olin jo luovuttamassa ja tulossa pois, kun Hanna halus näyttää mulle, miten juoksutetaan ympyrällä. Miähän en oo semmosta koskaan tehny, mut nytpä voin sanoo, että oon! Jee! Sekään reenikerta ei menny siis hukkaan, koska opin taas jotain uutta. Vitsit, että miä oon löytäny ihania hevosihmisiä ympärilleni. Kiitos heille kaikille tätäkin kautta <3

Huomenna pääsen kokeilemaan taas jotain uutta, mutta enpä paljasta sitä vielä ;) Ai nii, ja tammikuusta alkaen meikäläistä voi kutsua opiskelijaksi. IIIIIIIIKK!!

*muokattu lisäyksellä maanantain tapahtumista

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Maastakäsin

Mulla ja vuokraamallani suomenhevostamma Salamalla on ollu vähän luottamuspulaa puolin ja toisin, joten päätin kokeilla sen kanssa luottamusta ja kunnioitusta lisääviä tehtäviä maastakäsin. Todellisen kiksin hommaan sain, kun aloin lukea blogia onnellinenponi.blogspot.fi/. En voi muuta kuin ihailla tuon tytön työskentelyä. Vau! Opiskelin hänen sivuiltaan Parellin 7 leikkiä ja päätin kokeilla niistä helpoimpia Salaman kanssa ja vähän ehkä mukaillen, koska en muistanut kaikkea ulkoa. Osan opeista olen saanut opettajaltani Tiinalta.

Nyt seuraa kuvatulva, joten varokaa :D Sain tallille mukaani Hannan, joka räpsi kuvia, minkä kerkesi. Iso kiitos vielä Hannalle!

Ensin otettiin ihan seuraamistreeniä. Hevonen ei saa puskea eikä rynniä edellesi vaan sen tulee kulkea rinnallasi tai hieman perässä, mistä kukakin nyt tykkää. Oma tila otetaan huiskauttamalla narua turvan edessä, niin kuin hevoset laumassakin tekevät.

Salama seuraa nätisti, kun se alkaa kunnioittaa meikäläistä. Ja ihannehan aina on, että hevosta voi taluttaa löysällä naurulla. Hevonen myös pysähtyy, kun sinä pysähdyt, jos se kunnioittaa sinua johtajana. Salama myös pysähtyi nätisti.

Pikku palkitsemisrapsuttelut väliin :)

Ja tuumaustauko sekä Salamalle, että meikäläiselle. Hevonenkin tarvitsee tehtävien jälkeen tai lomassa hetken miettimiseen... hmmm... mitä juuri tapahtui.

Friendly game. Kosketusharjoitukset. Hevosen pitää antaa koskea itseään joka paikkaan. Jos joku paikka ei miellytä hevosta ja se väistää, palaa takaisin miellyttävään kohtaan ja yritä epämiellyttävää hetken päästä uudestaan. Hevonen oppii luottamaan sinuun, ettet tee sille pahaa.

Muista tehdä kosketukset molemmin puolin hevosta. Kuvia ei tällä erää ole kuin toiselta puolelta.

Huomaatte varmaan, että Salama seisoo täsmälleen samassa asennossa kolmessa edeltävässä kuvassa. Koskettelu ei ollut sille epämieluista, vaikkakin se kyllä tarkkaili ja kuunteli koko ajan mitä meikäläinen tekee.

Kosketa pää viimeiseksi. Huomaatte, että Salama on liikkunut. Se ei oikein tykännyt, kun lähenin sen korvia eikä se antanut koskea korviinsa ollenkaan vaan väisti. Palasin koskettamaan miellyttävää kohtaa ja kokeilin uudestaan useamman kerran, mutta aina Salama käänsi päänsä pois.

Tässä Salama väistää kosketusta.


Otettiin aikalisä ja käveltiin hetki ympyrällä sekä otettiin vähän raviakin. Salama ravasi hetken rinnalla nätisti, mutta sitten se alkoi puskea mun päälle. Tässä meillä ens kerralle työsarkaa. Kokeilin Friendly gamea uudelleen ja ensin koskettelin miellyttävistä paikoista, etenin pikkuhiljaa päätä ja korvia kohti.

Ja kyllä muuten pampautti miulla sydämestä, kun viimein Salama luotti ja antoi koskea korviinsa! Siis vau! Tää oli paras onnistuminen koko reenissä <3

Taas väliin kävelyä ja ravaamista rinnalla, jotta pääkopat vähän selkiytyy molemmilla. Tässä vielä ravataan nätisti rinnalla.


Friendly game jatkuu siten, että käsikoskettelun jälkeen kosketellaan jollain välineellä. Menetelmään kuuluu porkkanakeppi, mutta sitä ei tähän hätään ollu, joten kokeilin raippaa. Reaktio oli käsittämätön. Sen, että raippa hipaisi Salamaa, sen koko kroppa väreili kosketuksesta. Tehtävä ei ollu hevoselle kovin mieleinen enkä käynyt joka paikkaa läpi, vaikkei se väistänytkään. Kiitin rapsuttamalla.
Tarkoitus ei ole pelotella hevosta, vaan rakentaa luottamusta sinuun. Et tee sille pahaa, vaikka koskettelet sitä eri esineillä.

Porcupine game eli väistäminen paineesta joka suuntaan. Tässä peruutetaan. Heti, kun hevonen reagoi, paine poistetaan. Toistojen jälkeen hevonen väistää pienestä kosketuksesta. Salama pisti tässä peruuttamisessa kyllä ihan tosissaan vastaan. Hannakin huusi aidan takaa, että kumpikohan voittaa. Salama peruutti viimein <3

Testailin myös, mitä Salama tuumaa muista ylimääräisistä esineistä kuin raipasta. En raahannut sitä kammottavaa muovipussia vielä kentälle, vaan otin hanskani ja heittelin sitä Salaman selkään, kaulalle ja päähän eri kohtiin.

Kattokaa noita korvia näissä kahdessa kuvassa! Aivan mahtavaa tarkkailua hevoselta, mutta ei paennut tai väistänyt. Ainoastaan korvien väliin heitetty hanska sai lähteä :D Sitäkin siis harjoittelemme lisää ens kerralla.

Loppua kohden Salaman skarppius alkoi horjua ja lumen alta pilkistävät heinätupsut kiinnosti sitä enemmän kuin meikäläinen, hehe. Pakko sanoa, että tää kuva on lavastettu, mutta oli laitettava, koska on niin osuva :D Ratsastuksen opettajani Tiina sanoo meille aina, että myö ei voiteta niitä voimalla vaan älyllä. Ja se on kyllä niin totta, tuo kun päättää lähteä, niin sehän lähtee.

Loppuun vielä kokeilin vähän painetta selkään, koska Salama on ollut vähän hankala satulaan noustessa. Ei siis tahdo pysyä paikoillaan. Nyt se seisoi kuin tatti.

Ehkä se tiesi, ettei tuo akka kuitenkaan pääse sinne :D

Kiitos Salama mahtavasta treenistä! 

Postauksesta tuli pitkä, huh, mut en malttanu jakaa osiin. Pakko oli teille heti kuuluttaa tää kaikki ilo ja onni, mikä tuosta reenistä seuras. Ei me kaikissa tehtävissä onnistuttu eikä otettu ees mitään vaikeita ja tääkin treeni saatto kestään himpun liian pitkään, mutta siitä se meidän luottamus alkaa rakentua. En malta oottaa ens kertaa!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Talvinen kuvahaaste



Tän viikon blogihaasteena on kertoa, mikä on parasta talvessa. Lisäksi postaukseen pitää lisätä vähintään 5 ihanaa talvikuvaa. Ohjeet osallistumiseen löytyy TÄSTÄ.

Miähän oon semmonen superpalelija, että vetelen syyskuussa jo villahousuja jalkaan. Eniten vilua aiheuttaa sateet, viima, kosteus ja pimeys. Kun päästään pakkaslukemiin, alan pärjätä. Eilen tänne meille Kotkaan satoi ensilumi <3 Maisema ja mieli muuttui välittömästi. Talvessa siis ehdottomasti parasta on lumi! Ja joulu!

Hevostelua oon harrastanu yhteensä nyt semmoset puoltoista vuotta. Tää on nyt kolmas talvi, mikä starttaa. Enemmän oon siis ollu hepon selässä talvisaikaan kuin muina vuodenaikoina, mutta kuvia ei juurikaan ole menneiltä talvilta. En oo päässy vielä koskaan kokeilemaan hankilaukkaa, mut voisin veikata, että se ois niin siistii! Ja rekiajelu, sitäkin haluaisin kokeilla. Hiihtoratsastamaan oon päässy kerran. Se oli lystikästä.

Kertokoon kuvat enemmän, mikä mun mielestä on talvessa parasta.

Ensimmäiset pikkupakkaset. Talvi on tulossa. Ilma on raikas ja vaikkei lunta vielä ole, jää ritisee kengän alla. Luonto on kaunis.

Villasukat, kuppi kuumaa ja Disneyn klassikot.

Lasten into ja malttamattomuus. Joulun odotus. Mökistä on joku käyny omin lupineen pöllimässä seinän.

Pipot!

Aikaa maastakäsittelyharjoituksille. Muina vuodenaikoina sitä pitää vaan päästä baanalle, mutta talvisaikaan rauhoittuu mielellään rakentamaan lujempaa luottamusta.

Pulkkamäki!

Talvi tuo asioihin uutta perspektiiviä. Jäätynyt koirankakka keskellä polkua on maailman ihme :D

Lopuksi haastan mukaan Mariannen http://kodinsielu.blogspot.fi/, vaikkei heppabloggailija ookaan, mutta haluan nähdä hänen ihania talvikuviaan :)

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kypäräkameran testausta

Käväisin keskiviikkona tallilla kaverin kanssa, joka vei tyttärensä tunnille. Otin kypäräkameran mukaan, koska halusin nyt testata sitä oikeesti rauhassa, jotta näkisin, minkälaista kuvaa sillä saa. Hintaa kameralla oli tosiaan 22,90€, joten odotukset ei ollu suuret.

Vaikeinta oli kuvauskulman säätäminen. Piti aikalailla arvalla heittää mihin suuntaan kameran asetti. Taisin jättää sen aika suoraan. Ja ihan hyvää kuvaa tuli. Välillä kamera kuvas pitkiä aikoja kattoa tai lattiaa. Pitäis muistaa kattoa suht pää suorassa kohdetta. Ja se heiluminen, voi hyvää päivää!! Se mun pitää lopettaa :D Liian liukkaat liikkeet = epileptikon painajaisvideo. Onneks noilla videonkäsittelyohjelmilla saa vähän paranneltua tota tärinää.

Opinpa tässä youtubestakin jotain uutta, kun eilen videoo sinne latailin. Siellähän on olemassa lista musiikkia, jota saa käyttää omissa videoissa. Harmi vaan, etten osannu lisätä kahta musaa peräkkäin, joten jouduin valkkaa Mozarttia, koska se oli tarpeeksi pitkä :D Nauttikaa siis klassisen musiikin antamasta nautinnosta.... yök. Aikasemmat videoni jouduin poistaa koko juutuubista, koska niissä olin rikkonu tekijänoikeuksia lisäämällä sellasta musiikkia, mihin ei ollu lupaa. Varmaan on joku sakkolappu sähköpostissa! En aio katsoa.

Mutta pidemmittä puheitta tässä tämä mestariteos:


Ei se ny niin huono oo noin halvalla kameralla! Tässä vielä kameran tiedot, KLIK!


maanantai 17. marraskuuta 2014

Eka blogihaaste







For the first time evö, meikäläinen osallistuu blogihaasteeseen! Kiviä kaviouralla -blogin Marika kerto viime postauksessaan Blogitallista ja miähän uteliaana menin sitte heti tsiikailee, että mitä sieltä löytyy. Ja vau! Sieltähän löytyy :) Käypä kurkkaamassa, vaikkas TÄSTÄ.

Bongasin heti sieltä tämmösen haastesysteemin ja aattelin osallistua ihan mielenkiinnosta. Ja mielelläni tunkisin itteäni vähän piireihin, että a) verkostoituisin b) saisin lisää lukijoita ja c) saisin lisää vuorovaikutusta eli kommentteja. Eikä todellakaan olis pöllömpää, jos vaikka voittaiskin ;) Ohjeet haasteeseen osallistumisesta laitan postauksen loppuun. Aloitetaanpas sitten.

MITÄ MINÄ OIKEIN TEEN?
Yritän oppia hevosmiestaitoja. Siinä varmaan ytimekkyydessään vastaus, mutta aloitetaanpa ihan alusta. Lapsena en saanut ratsastaa, vaikka sitä kovasti halusin. Suurin tekijä oli raha. Sitä ei liiemmin ollut ylimääräistä yksinhuoltajaäidillä, jolla oli 4 lasta elätettävänään. Toinen tekijä oli se, että äitini ei uskaltanut päästää, koska pelkäsi hevosia. Kävin kuitenkin salaa kavereiden kanssa "ratsastamassa" vanhaa ravuria Cognacia. Hevonen eleli pihatossa eikä sen omistaja juuri meitä ohjeistanut, saimme touhuta sen kanssa ihan ominemme. Ihme, ettei mitään koskaan sattunut, koska eihän me juuri mitään osattu. Kipinä syttyi, mutta hevonen joutui piakkoin makkaraksi, joten se siitä salaharrastuksesta. 

Viimein kolmekymppisenä päätin, että nyt minä toteutan tuon lapsuudesta asti kyteneen haaveen ja aloitan ratsastuksen. Sain hyvän ystävän mukaan touhuun ja niin me alotettiin alkeista. Vihdoin harrastin ratsastusta ihan oikeasti. Ratsastus ei kuitenkaan ole pelkästään se syy, miksi harrastan hevostelua. Haluan tosissaan oppia tuntemaan hevosen luontoa, käyttäytymistä, hoitoa, syitä ja seurauksia. Olen mielestäni vieläkin alkeistasolla, mutta halu oppia on suuri!




MIKSI MINÄ SITÄ TEEN?
Koska rakastan hevosia ja ratsastusta, vaikka se niin pirun vaikeeta välillä onkin. Ja siksi, että nyt voin. Nyt minulla on sen verran rahaa, että voin harrastaa sitä, mitä olen aina halunnut harrastaa. Enkä pelkästään halua ratsastaa hevosta vaan haluan oppia sen yhteyden, jossa minä luotan hevoseen ja hevonen luottaa minuun. Haluan ansaita hevosen kunnioituksen ja haluan kunnioittaa sitä. Haluan oppia ratsastamaan niin hyvin, etten häiritse hevosta vaan me sulaudumme toisiimme ja kuljemme ajatuksen voimalla. Hehe, aika pieniä tavotteita meikäläisellä taas :) Ja hei, tietty siksi, että hevostelu nyt vaan on niiiiin kivaa ja terapeuttista!



KUINKA MINÄ SITÄ TEEN?
Olen siitä epäonninen, että budjettini ja aikani on rajallinen. Kahden alle kouluikäisen lapsen äitinä en pääse ratsastamaan kuin maksimissaan 2 kertaa viikossa. Toisen kerran käytän ratsastustuntiin, jossa maailman paras ope Tiina ohjaa, piiskaa, neuvoo ja vääntää jalasta. Toinen kerta menee maastoillessa yksityishevosella, jota vuokraan. Hitaalla vuositemmolla etenen ja kuitenkin kehittymisen halu on suuri eikä armoa itselle ja omalle oppimattomuudelle juuri löydy. Tie on tuskainen mutta niin palkitseva. Jokaisen hevosen kanssa vietetyn hetken jälkeen olen taas vähän viisaampi.
 


Jokainen voi osallistua blogitallin haasteeseen. Ohjeet löytyvät täältä KLIK Lopuksi haastan mukaan Kiviä kaviourallaSusu ratsastaa ja Kavioliitossa 30v. Jäänpä uottelemaan vastauksianne :) 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Yhdellä kädellä, ilman käsiä

Huipputunti oli tänään! Reenattiin sitä kauan mankumaani harjotusravia ihan koko tunti. JES! Sain ratsukseni Humun, joka oli taas vähän kärttynä laittaessa. Yritti haukata mua tissistä, mut onneks ei ihan ollu tosissaan :D Sen verran monta kertaa oon kuitenkin Humua laittanu, ettei se enää saa mua peloteltua. Osaan antaa takasinki.

Kypäräkamera oli tänään ekaa kertaa tositoimissa ja eihän se tosiaan menny ihan putkeen. Tallissa sain kuvattua yhen pätkän, kentällä en yhtään. Luulin kuvanneeni, mut ilmeisesti en oo painanu recciä tarpeeksi, koska mitään ei oo tallentunu. Sen lisäksi kamera valahti mun silmille ensimmäisissä raviaskeleissa ja mielenkiintoseksi tilanteen teki se, että kentän toisella laidalla ollut Sepe-poni kompastu niin pahasti, että meni ihan polvilleen ja kaikki muutki hevoset siittä sitte säpsy, myös Humu. Olin vähän aikaa sokeena säikähtäneen hevosen selässä.

Mutta tunti oli siis tooodella hyvä. Nyt pureuduttiin tosissaan siihen istuntaan ravissa ja miäki sain monta kertaa melkeinpä yksäritunti opetusta. Luulen, että Tiina niin jo toivoo, että miä sen hiffaisin. Haluan siis löytää sen lantion liikkeen siihen harjotusravi-istuntaan. Sen juurikin, mitä me ihastellaan telkkarista, kun katsellaan koulukisoja. JUURI SE ISTUNTA TÄNNE HETI NYT!!! No, ei tullu vieläkään oivallusta, mutta harjotus tekee mestarin. Painan painoa liikaa jalustimille ja pönkään itteäni paskajäykkätikuksi. Tiina pidensi mun jalustimiakin, etten saisi tukea niistä. Tosin Humulla on koulusatula ja mulla oli alkujaanki liian lyhyet jalustimet.

Kropan asentoa haettiinkin tänään yhdellä kädellä ratsastaen eli ohjat vain toisessa kädessä ja toinen roikku rentona sivulla. Ensimmäiseen suuntaan onnistuin tekemään tehtävää ihan ok ja se itseasiassa oli tosi siistii ja autto ihan oikeesti. Yläkroppa pysy rentona ja pysty nojaa taakse, kun ei voinu ohjista ottaa tukea. Toiseen suuntaan en sitte tehny tätä kertaakaan, kun Humulla oli vähän liikaa vauhtia ja virtaa. Mutta, Tiinapa tuli taluttajaksi. Se otti multa ohjat kokonaan pois ja käski mun pitää molemmat kädet sivuilla. IIIIIK ja sitten mentiin. Ravissa!!!! Tiina sai pidettyä Humun ravin hitaana, joten istunnan hakeminen oli mielenkiintosta ja ehkäpä jopa hetkittäin siinä hilkulla. Heti kun vauhtia tuli lisää ja ruvettiin tekemään voltteja niin alko meikäläistä hirvittää ja jouduinki ottaa satulasta kiinni toisella kädellä. Hitaassa ravissa voltin tekokin onnistui. JEEE, hyvä miä! Tätä lisää!

Nii joo ja se videopätkä, jonka tallissa sain kuvattua... sekään ei menny ihan niin ku römssöössä. Siirsin sen koneelle, muokkasin, tallensin, poistin alkuperäsen ja yritin avata tallennetun, ni eipä se auennukaa. Ei sitten millään ohjelmalla. Urpo miä!



tiistai 11. marraskuuta 2014

Vehkeet on ainakin kohillaan

No nythän miä sitte hurahin! Menin ostaa action-kameran, jossa tuli mukana vesitiivis suojakotelo, kypäräkiinnitys- ja fillarikiinnitystsydeemit :D


Tälläset releet ilmesty laatikosta. Aikani tuskailtuani tuota kypäräkiinnitystä jouduin nöyrtymään ja kysymään isännältä jeesiä. Pakkauksessahan ei ollu ohjeita, miten noi kiinnitysjutskat laitetaan ja tuo remmi, mikä kuvassakin näkyy on auttamatta liian lyhyt. Se ei yllä kypärän ympäri mitenkään päin. Onneksi isännällä oli erimittasia kiristysremmejä jemmassa, koska pitäähän niitä ny joka miähellä olla :D Joo en tiänny.



Tässä itse kamera. Sillä saa videoo ja kuvia. Otin pienen testipätkän tässä kotona illalla, mut kuvan laatu ei ollu kovin kummonen. Luulen, että valaistuksella on aika paljon tekemistä tän asian kanssa. En kyl tosin odotakaan kameralta suuria. Tää makso meinaan alle 30€!!!!!!! Mut hys, hys, kyllä näitä pari eksy myös pukinkonttiin ;)

Kamera on Denver HD Action Cam ja tarkotus ois siis ratsailla ollessa saada vähän videokuvaa siitä, miltä se meno näyttää meikäläisen silmin. Jännityksellä ootan mitä tuleman pitää ;)



Tämmösen viritelmän sitte sain aikaseks. Saas nähä, miten pysyy kyyissä. Ja en todellakaan asentanu tota systeemiä siihen mun uuteen blingblingkypärään ;)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Ei vauhko vaan kipeä

Edellinen postaus kertoi vauhkosta hevosesta ja jännittävästä maastoretkestä. Tänään sain tietää, että Salamalla on selässä kipuja ja se on saanut lääkekuurin ja määräyksen olla levossa. Hevosen omistaja ja vakiratsastaja olivat juoksuttaneet Salamaa liinassa niin, että sillä oli ollut satula ja se oli pukitellut ja käyttäytynyt oudosti. Eikun eläinlääkäri paikalle ja lopputulos on lepoa ja kipulääkettä. Voi apua, miten sitä voikin tulla paha mieli :(

Kaikki se lauantain "huono" käytös tuntuu nyt ihan loogiselta käyttäytymiseltä, jos hevosta on koskenut. Pystyynnouseminen, pukittelu, pyöriminen, säpsyminen, ryöstäminen jne. voivat olla reaktioita kivusta, jota hevonen ns. juoksee pakoon. Toki hevonen oli ollut säikky sillä viikolla muutenkin, mutta olisi pitänyt tajuta ja palata talliin eikä pakottaa hevosta eteen. Miten voin jatkossa erottaa huonon käytöksen ja kivun toisistaan? Tämä on juurikin niitä juttuja, joissa haluan kehittyä ja tulla paremmaksi. Näiden oireiden tunnistaminen on osa sitä hevosmiestaitoa, jonka haluan oppia.

Salaman omistaja lohdutteli meikäläistä, etten saisi syyttää itteäni. En saisikaan, mutta syyttelen silti. Vähäsen. Niin paljon sitä noita nelijalkaisia rakastaa, ettei halua aiheuttaa niille kärsimystä <3

Tällä viikolla Salama saa siis levätä, mutta yritän sitä käydä rapsuttelemassa viikonloppuna.

<3


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Yhdellä hevosella mehtään, toisella takasi

Olipa kerran hevonen, täti ja pelottava metsä.

Eilen olin maastoilemassa Salaman kanssa. Mia lähti mukaani ekaa kertaa ja olin varannu Hannalta meille maastolenkin. Salamaa laittaessa kuulin, että se oli sillä viikolla ollu maastossa vähän säikky. Hevosta laittaessa en huomannu mitään erikoista. Salama oli ihan reläks ja normaali ittesä.

Syksy voi olla kuitenkin nuorelle hevoselle yllättävän pelottava juttu. Lehdettömät puut, metsästäjien hajut, hirvien vaistoaminen, lunta mustikanvarpujen päällä. Nämä ja jokin nimeämätön ärsytyksen lähde yhdessä teki meidän lenkistä aika jännittävän ja yllätyksellisen.

Lähdettiin matkaan Hanna & Lola kärkenä, Mia & Ferdi keskellä ja miä & Salama vikana. Ensimmäinen säikähtäminen saatiin naapurin pihan läpi menevällä tiellä, kun Salama säpsähti jotain ja nousi pystyyn. Onneksi olin valppaana ja pysyin kyydissä ja onneksi pystyynnousu ei ollut kovin suuri. Salama oli muutenkin koko ajan vähän kiree. Jäi tuijottelemaan mettään jotain, otti sivuaskeleita, säpsähteli. Yritin olla mahdollisimman rentona itse ja yritin myös rauhoittaa juttelemalla hevoselle. Mia sanoikin, että välillä aina kuului takaanta meikäläisen lausahduksia "ei siellä mitään oo", "ei mitään hätää" tai "se on lunta vaan". Mutta en voi kieltää, etteikö pikku hiljaa alkanu meikäläistäkin jännittää, että mitähän seuraavaksi. Otettiin pari ravipätkää ja muistaakseni ne meni ihan kivasti. Tai ei ainakaan mitään suurempia kommelluksia ollut.

Sitten Hanna ehdotti laukkapätkää. Eli Hanna ja Mia siis laukkaisi ja minä tulisin Salamalla ravissa, koska sillä on vielä se laukkakielto päällä. Salama varmaan kuuli tän ja ärsyynty siitä tai sit sillä meni jotku karvat ristikkäin, kävyt nenään tai tikku persiiseen, koska samantien, kun etummaiset lähtivät laukalle, Salama nosti laukan perässä, korsku ja heilutteli päätään. Yritin siirtää raviin, mutta hevonen ei kuunnellut ja sitten tuli pari pukkia. Onneksi olivat sen verta pieniä, että pysyin kyydissä. Mutta toinen jalustin karkasi ja tuo hevonen kyllä osaa noi temput terävät. Edellä olevat onneksi kuuli mun huutelut ja pysähty, Salamakin pysähty heti mut sit se osaa tehä sen 180 asteen äkkikäännöksen niin, että omat aivot jää huutelee hoosiannaa ja kroppa pitää olla todellaki hallussa, muuten ollaan ojan pohjalla. Siinä sitten tanssahdeltiin muutama pyörähdys ja rauhoiteltiin tilanne. Hanna ehdotti tässä kohtaa, että jos haluan vaihtaa Lolaan, niin se käy. Hän voisi mennä Salamalla loppumatkan. Ja meikähän vaihto. Oli vissiin jo sen verran jännäkakka housussa.

Jatkettiin matkaa Hanna ja Salama kärkenä. Salama oli tästä ilmeisesti ihmeissään, koska katteli koko ajan taakse, että missä kaverit ja ekaan risteykseen tullessamme alko tanssia ja pyöriä, koska ei halunnut mennä sinne minne oltiin menossa, vaan kotiin päin olisi pitänyt päästä. Vaihdettiin meikäläinen Lolan kanssa kärkeen. Ou shit! Minä letkan vetäjänä. Kääk! Pakko sanoo, että se se vasta jännää oli :D Lola oli onneksi nätisti ja matka meni hyvin. Otettiin vähän ravia ja laukkaa ja Salamakin tuli perässä hyvin, pääsääntösesti. Muutaman kerran se teki niitä pyörimissessioitaan. Hienoo oli huomata, että sain Lolan laukalle helposti! Ja miä olin siis ekana, et ei lähteny kenenkään perässä. Nostaa kuulema helposti laukan, mutta meikäläiselle iso juttu silti :)

Viimenen laukkapätkä, mikä otettiin yhteen ylämäkeen oli ehkä hurjin tilanne. Minä ja Lola kärkenä lähdettiin laukalle ja Lola lähtikin aika kovaan laukkaan. Syykin sitten selvisi. Salama oli ampassu, ku tykinkuula sieltä jonon hänniltä Mian ja Ferdin ohi ja kiitoslaukassa yritti tavottaa meitä. Lola sai ehkä tästä jonkin kimmokkeen ja meni siksi niin kovaa. Olihan se aika kovaa menoa :D Sain Lolan viimenään hidastamaan tai ehkä se väsyi siihen mäkeen. Siirryttiin käyntiin ja Salamakin hidasti samantien. Loppu matka menikin sitten ilman kommelluksia ja päästiin tallille nätisti takasin.

Vaikka reissu ei mennyt ihan putkeen, niin mua ei harmita yhtään! Tai ehkä se harmittaa, että annoin periksi ja vaihdoin hevosta. Mut kyl miä tästä taas sisuunnuin ja näytän sille Salamalle närhen munat, kele! :D Mutta on tää hevostelu vaan niin siistiä! Ikinä ei tiedä, mitä ratsastus sillä kerralla antaa tai ottaa. Se on haastavaa, vaikeeta, nautinnollista, itsensä voittamista joka ikinen kerta. Aamen.



Salamalla siis läksin maastoon.
Lolalla tulin takaisin.
Lola ja Ferdi
Ferdi ja Mia
Pakollinen horsie Lolan kanssa
Tallilla asustaa myös pukit Urpo ja Turbo. Älä kysy kumpi on kumpi :D

Ja pikkasen mainostusta tähän loppuun. Loin blogille facebook-sivut, joten eikun sinne tykkäilemään ;) Eli klikkaa tästä!