maanantai 10. maaliskuuta 2014

Miä laukkasin!

Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee! Siis niin makee fiilis oli eilen tunnin päätteeks ja vielä tänäänkin, ettette usko! Miä laukkasin melkein koko kentän ympäri! Ja oisin laukannu pidempäänkin, mutta sitte tuli ahdasta ja oli pakko pysähtyä. Mutta miä laukkasin!

Soitin heti tallilta lähettyäni Mialle, joka ei valitettavasti päässy osallistumaan tunnille, ja hiphurrasin tätä laukkaamisasiaa. Mia sitte jossain vaiheessa kysy, että mitä muuta myö tunnilla tehtiin ja tiiättekö, miä en muistanu :D Kaikki muu (taistelu ja vääntö hevosen kanssa) oli unohtunu, kun miä olin niin innoissani siitä, että sain laukan nostettua ja ylläpidettyä. Siks en heti eilen kirjottanu tätä postausta, ku jouduin tekee vähä ajatustyötä siitä, mitä muuta myö tunnilla tehtiinkään.

Ihan ensteks pakko mainita, että miä sain hepokseni Kiksun. Kääk. Jos et tiiä, mistä miä puhun, ni tsekkaas täältä! No, niinku aiemminki mainitsin, ni en oo turhan nirso, mutta kyllä mua pikkasen pänni, että tiedossa on haasteellinen tunti, koska hevonen yrittää kyykyttää meikäläistä ihan kuus nolla. Ja niinhän se Kiksu-pappa taas yrittikin. Ihan urakalla. Hohhoijaa, ja voin sanoo, että meikäläisellä on perse, sisäreidet, vatsalihakset ja selkälihakset ihan muuskana. Tällä kertaa osasin kuitenkin hieman paremmin reagoida hevosen niskurointiin, ku viimeks, mutta kyllä on vielä tekemistä, että meistä ihanneratsukko saadaan. Työ tietysti siellä mietitte, että no mitä se Kiksu nyt sitte teki. Ja miähän kerron. Eli hevonen ei totellu mun pohjeapuja eikä aina mun ohja-apujakaan. Esimerkiksi voltille kääntyminen oli ihan työn ja tuskan takana, kun ei kääntyny pohkeen ja ohjan yhteisavuilla eikä meinannu kääntyä vielä siinäkään vaiheessa, kun jouduin kiskomaan ohjasta ihan kunnolla (mitä miä muuten inhoon yli kaiken). Raviin siirtyminen tuotti hankaluuksia, jouduin raipalla antamaan lisäapua, kun ei uskonu. Aina käännökseen tultaessa tai ympyrän puolivälissä se hidasti käyntiin. Tiina huikkaski mulle, että kun miä yhen kerran annoin sen tehdä niin, ni se tekee nyt joka kerta niin. Oma vika piikkisika. Mutta miä voin sanoo, että kun koko tunnin jouduin iskee pohkeilla ihan sikana, niin lopputunnista en enää tuntenu mun jalkoja.




Jotain postiviivista tähän väliin tuon. Sain korjattua taas mun istuntaa hieman ainakin. Nyt en pomppinu niin pahasti harjotusravin aikana, vaan osasin istua lantio oikeessa asennossa ja sain pohkeilla myös sitä kontrollia hevoseen, mitä oon täällä aiemmin ihmetelly, että miten se voi ees olla mahollista. Kuulin taikasanan Tiinalta. Pihdit. Miähän en oo tajunnu ollenkaan, että jalat pitää "kietoa" hevosen ympärille niin ku pihdit! Haha! Lamppu sytty! Mun jalat on aina heilunu ku tuuliviirit ja siks mulla on ollu myös sitä tasapaino-ongelmaa. Ja kun tajusin tän pihti-jutun, niin homma suju taas paremmin!

Laukannostoa harjoteltiin ihan tunnin päätteeksi niin, että ensin jokainen ratsukko sai mennä yksitellen tekemään Tiinan ympärille isoa ympyrää ja sitten siitä nostaa laukan. Kiksun kanssa laukka pitää nostaa ravista. Ja siinä ympyrällä se ei oikein ottanu meikäläiseltä onnistuakseen. Yhen kerran taisin saaha pikkusen laukan eli muutaman askeleen. Jipii :(

Mutta lopputunti pelasti kaiken! Meillä oli joku 5 minuuttia aikaa jäljellä, kun Tiina huikkas, että kaikki kiertää kenttää ympäri ja sitten siellä Tiinan päässä jokainen saa nostaa laukan ja laukata niin pitkälle, kun tilaa riittää. IIIIIK! No miähän siirsin Kiksu-papan ensin raviin ja siitä saman tien tein laukannosto avun. Ja myö laukattiin, pikkupätkä. Mut sain Tiinalta heti sapiskaa, että Kiksun kanssa ei saa nostaa laukkaa heti, koska se voi innostua siitä liikaa ja sitte se ois menoa. Eli ensin pitempi pätkä ravia ja sitten vasta rauhassa laukannosto. Noh, seuraavalla kierroksella uus yritys ja hop! Miä sain sen laukan nostettua ja myö laukattiin, miä en keikkunu selässä vaan pysyin tasapainossa ja sain vielä ohjattuakin hevosta (mikä on aikasta tärkee juttu :D )! Ja myö mentiin melkein koko kenttä ympäri ja oltas menty tosiaan vaikka kuinka kauan, ellei ois tullu tilan puute. JEEEEE! Ettekä usko, mikä fiilis! Miä vaa nauroin ja hymyilin ja silmät sädehti ja sit miä myös tuuletin ja rapsutin Kiksua kiitokseksi. Huikeeta! Siihen oli hyvä lopettaa tunti. Niin makeeta! Kaikki se aikasempi vääntö hevosen kanssa unohtu ainaki pariks sekunniks :D




Joku huikkaskin jo, että tais Riikka rakastua nyt Kiksuun, johon miä vaan nauroin, että noh, noh ehkä ei nyt ihan vielä tolle linjalle lähetä, hehe.

Tää oli nyt eka kerta, kun miä laukkasin noin pitkän pätkän ja tätä miä olin odottanu jo kauan. Nyt miä tiiän, miltä laukkaaminen tuntuu. Aikasemmat laukat on ollu sitä paria askelta satulasta kiinni pitäen ja kauhun kankeena selässä keikkuen tyyliin yhen kannikan varassa. Mutta nyt miä tiiän ja tästä miä jatkan hyvillä mielin harjotuksia. Aamen.



4 kommenttia:

  1. Iiiks mun syke nous jo pelkästä lukemisesta! Mahtavaa Riikka! <3

    VastaaPoista
  2. Jeee! Ja puolet jäi kirjottamatta, niin fiiliksissä olin vielä eilenki, ku kirjotin :)

    VastaaPoista
  3. Ihania fiilistelyjä blogissa. Noita onnistumisen tunteita kun tulee niin niitä hehkuttais koko maailmalle, ja ne " ei hevos ihmiset" kattoo kieroon eikå jaksais millään kuunnella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miä voisin hehkuttaa tätä laukka-asiaa vaikka joka päivä :D Oli se vaan niin siistii!

      Poista

Kommentoi vapaasti ja anna mulle vinkkejä!