tiistai 30. syyskuuta 2014

Uusi tuttavuus: venäjäntyöhevonen Lola

Kirjottelenpa tän päiväsestä metsäretkestä, ku en muista mitä sunnuntaina Hepolan tunnilla tehtiin :D Joudun pyytää siihen vähä taustatukea ystävältäni Mialta, joten muistia ropaillessa, nyt tulee metsäpäivitys.

Mentiin Helin ja Tanjan kanssa mehtään. Hevosina meillä oli Salama (suokki), Lola (venäjäntyöhevonen) ja Jeppe (suokki, entinen ravuri). Kaikki kovia menemään ja kaikki vissiin haluis olla ekana :D Pientä haastetta oli siis luvassa. Miä otin Lolan ekaa kertaa ja voi vitsi sillä rouvalla on levee selkä!! Levee se on muutenki, mut ei niin korkee, ku Salama. Säkä Lolalla on n. 150cm. Selkee työhevosen runko. Mutta ah, miten sinne sitten upposkaan istumaan. Oikein bueno! Mulla vaan ois pitäny olla oikeet ratsastushousut, satula tuntu pikkasen liukkaalta.

Olihan meillä menemista ja tekemistä. Jeppe meni kärkenä ja sen käynti oli yhtä nopeeta kuin Lolan pikku ravi ja Salama tuli kolmantena aina välillä kirien ravissa. Miä menin siis Lolan kanssa melkein koko reissun pientä ravia. Ja nimenomaan harjotusravia. Maastossa pitäis mennä kevennettyä ravia, mutta nyt menin harjotusravia, ettei Lola sais ns. lupaa ravata. Tän keksin ihan omasta päästäni, en tiiä teinkö oikein vai väärin. Mutta kyllä se tepsi... toisinaan. Yritin nojailla taakse ja pidättelin ohjia. Ei Lola kovaa menny, mutta meni kuitenkin raviaskeleilla. Hyvää tasapainoharjotetta taas meikälle,

Otettiin rauhallinen lenkki. Vain yksi oikea ravipätkä ja koska Jeppe meni kärkenä eikä Lola pysyny perässä, se nosti laukan ja annoin sen laukata. Heli olikin tästä vihjassu etukäteen, joten tiesin, mitä tuleman pitää. Mentiin ylämäkeen ja Lolan laukka tuntui hyvältä! Tanjan mukaan myö mentiin väistöaskelia laukassa :D Hehe, siis miähän tein sen ihan tahallaan :D Joopa, uskoo ken tahtoo. Lola on ratsastaessa herkkä ja ehkäpä mun pohkeet sitte anto jotain ylimääräsiä käskyjä :D Mentiin me yhtä alamäkeäkin käynnissä melkein poikittain, kun Lola alkoi väistää. Taas, tein sen tietty ihan tarkotuksella, kröhöm.

Ihana lenkki ja niin parhaassa seurassa! Kyllä teki taas eetvarttia! Jäin auttelemaan vielä iltatallin tekoa. Enhän miä muuta osannu tehä, ku piellä sähköaidan porttia, kun Heli vei heinää tarhaan. Mut hitto, miä olin tärkeenä. Niin tärkeenä, etten huomannu, ku naiset lähti jo toiseen tarhaan viemään heiniä. Miä oisin tapittanu siinä varmaan aamuun asti ;)


Alku uudelle ystävyydelle?

Jeppe tuossa oikeella ja vasemmalla näätte Lolan muhkeuden <3

Onhan mulla muutakin uutta, ku vaa pää. Tilasin itelleni Hööksiltä minichapsit. Kyllä on hyvät.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Odotettu paketti

Miä oon oottanu, ku kuuta nousevaa yhtä pakettia saapuvaksi. Jännäksi homma meni, koska lähetys viipyi postissa yli 2 viikkoa tai niin minä luulin, koska en ikinä siitä ilmoituslappua kotiin saanut. Tänään sain lähettäjältä lähetystunnuksen, joka paljasti, että paketti on ollut lähipostissani jo sen 2 viikkoa!!!! Hitto, onneks eivät vielä olleet kerinny lähettää sitä takasin.

No mitäpä sieltä paketista paljastui....







Uuuih, niin hieno! Ja kypärän tarinahan on tämä: Syyskuun alussa oli Ypäjällä suomenhevosten kuninkaalliset. Sen kunniaksia Ypäjän hevosopisto järjesti facebookissa kilpailun, jossa piti kertoa, Miksi suomenhevonen? Ja miähän kerroin näin: "Suomenhevosen kyydissä on tukeva istua. Se on nallekarhumainen ja halattava mutta myös äärimmäisen kaunis. Lempeä mutta osaa myös leiskua ♡" Ja sillä miä voitin tän mielettömän hienon veljekset Wahlstenin Lamicell -kypärän, jossa on timangeja ihan hitoksee :) Luin myös kaikkien muiden vastaukset ja pystyin samastumaan kaikkiin. Niin hienosti ihmiset osasivat valintansa kertoa. Suomenhevonen vaan on niin hieno eläin! Ja miä oon rakastunu just siihen. Eiku niihin <3

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Rentoa menoa

Olin perjantaina maastolenkillä Salaman kotitallin metsissä. Mentiin ekaa kertaa kolmistaan ja miä vuokrasinki tällä kertaa Ferdin, kun Salaman omistaja meni itse Salamalla. Oli lystikästä päästä rentouttavaan seuraan niin ihmisten kuin hevostenkin puolesta. Teki taas pääkopalle hyvää.

Ferdi on -97 syntynyt suomenhevosruuna. Säkä n. 150cm. Ihana rokkitukka <3 Menin ekaa kertaa Ferdillä ja se oli kyllä hyväntuntunen hevonen. Sanon sen taas, suomenhevosen kyydissä on vaan niin tukeva istua! Tehtiin reilu tunnin lenkki pitkin metsäteitä, isompia ja pienempiä. Käytiin vähän seikkailemassa ja tutkimassa jotain puomin takaista pientä hiekkatietä, joka sitten päättyikin kuin seinään. Ylitettiin vesilammikoita ja pieniä puunrunkoja. Miähän en siis osais tuolla mettissä suunnistaa yhtään. En oo vielä kertaakaan menny yksin ja aina kun oon kaverin kanssa menny, niin en oo kiinnittäny reittiin juurikaan huomiota, koska matkanteko on niin mukaansa tempaavaa :D

Otettiin muutamia ravipätkiä ja iiiiiiiiik laukkapätkiä! Bonanza! Mulle tuli ihan just semmonen bonanzafiilis ja se oli huikeeta! Heli ja Lola meni kärjessä ja myö Ferdin kanssa tultiin keskellä. Tanja ja Salama oli peränpitäjiä, vaikka eipä se Salama tainnu siittä hirveesti tykätä :) Mutta mentiin fiiliksen mukaan ja heti, kun joku huusi, että hidastakaa, niin kärki hidasti. Miä laukkasin, ku viimestä päivää! Ei tarvinnu tehä mitään, annoin vaa hevosen tehä hommansa ja nautin kyydistä. Istunta nous automaattisesti keveämpään, jotta hevosen ois helpompi laukata ja siinä asennossa myös meikäläisen oli helpompi olla. Teki myös hyvää mun tasapainolle ravata pitkä pätkä yhteen menoon. Kentällä homma yleensä töppää aina johonkin, joko omaan mokaan tai sit eessä oleviin ratsukoihin. Nyt sain keskittyä omaan kroppaani ja niihin kompastuskiviini etukenoon ja kantoihin pitemmällä pätkällä.

Retki oli niin rentouttava, että ehottomasti haluan tuon saman seuran kanssa mennä uudestaanki mehtään ;) Suosittelen myös kaikille ratsastajille, varsinkin tätiratsastajille, maastoilua. Hyvää vastapainoa kentällä vääntämiselle.

Otin kuvan Ferdistä, mutta eipä tuolla kännyllä oikein saa hyviä kuvia hämärässä tallissa. Tai ainakin kuvaaja vois opetella kohdistamaan etupäähän eikä takapäähän :D Pahoittelenpa siis kuvanlaatua.




tiistai 23. syyskuuta 2014

Eka kerta Torreksen kanssa

Pääsin sunnuntaina kokeilemaan tallin toista uutukaista Torresta. Torres on 4-vuotias suokki ruuna, joka on kiltti mutta vielä aika vekkuli ikänsä puolesta. Ainakin meikäläistä tuo poika testaili niin laittaessa kuin kentälläkin. Varustaminen sujui muuten hyvin, mutta kuolainten laitto teetti töitä. Hepokka, kun päätti aina nostaa päänsä taivaisiin, kun tulin turvalle. Noh, edellisistä kerroista viisastuneena, olin jämäkkä ja sain ne viimein laitettua. Hyvä miä!

Torres tuntui alla vieraalta ja löysältä. Hevonen ei olekaan vielä täydessä lihasvoimassa vaan vasta vahvistumassa. Jouduin tekemään ihan hitokseen töitä oman kroppani ja tasapainoni kanssa koko tunnin, enkä siinä oikein kovin hyvin onnistunut. Loppuraveissa homma alkoi vasta sujua. Monesti turvauduin tasapainottamaan itteäni ohjiin ja siitäpä Torres ei hirveesti tykänny. No, kukapa tykkäis?

Alkutunnista avut meni hyvin perille, mutta loppu kohden Torres alkoi testailemaan eikä kääntynyt ja oikoi kulmia. Apujen läpivienti "väkisin" + löysä ravi + huono tasapaino + kovat kädet + etukeno + jalustimista luiskahtavat kannat = huono ratsastus. Ei jääny siis kovin vahva fiilis, enkä tykästynyt Torrekseen. Mutta ajan kanssa ja oikeiden ihmisten alla siitäkin saadaan oiva ratsu. Ja miäkii tahon sitä koittaa uudestaan, mutta en ihan heti ;)




Haastavin tehtävä tunnilla oli pujotella tolpat kevyessä ravissa. Hallelujaa! 



Eihän se sujunu sitten millään, en vaan osannu enkä uskaltanu kääntää hevosta tarpeeksi jyrkästi.



 Myö onnistuttiin tässä YHDEN kerran, niin että päästiin kaikki neljä tolppaa. Tää kuva taitaa olla siitä onnistuneesta kerrasta.
Tässä taidetaan yrittää nostaa laukkaa. Onnistuin tässäkin tehtävässä vain yhden kerran. Mut hei, jes hyvä miä, edes sen yhden kerran.


Kuva loppuraveista, kun homma alkoi sujua :)

Miä jouduin hierasemaan silmiäni eilen, kun luin tallin nettisivuilta Tiinan lisäämät esittelyt uusista hevosista Äijästä ja Torreksesta. Siellä komiasti lukee, että nämä kaksi ovat vain kokeneempien käytössä. Hui, hyvä miä! Mut Torres kyllä puotti pilvilinnoista aika rankalla käellä, joten ei tässä ny ylpistymään pääse :D

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Suomenhevosten show-näyttely Anjala 21.9.2014

Miäpäs olinkii tänää Salamaa kannustamassa suokkien show-näyttelyssä Anjalassa. Salama osallistui 4-vuotiaat ja vanhemmat tammat, ilman varsaa -luokkaan. Päivä oli jännä ja miä olin ekaa kertaa mukana myös "varikolla". En tiiä sanotaanko niitä varikoiks tuolla hevosmaailmassa, mut mun blogissa sanotaan :D

Hienosti Salama pärjäs! Tuli luokassaan kakkoseksi! Jes! Vaikka niitä kakkossijoja jaettiinki useampi, ni silti JES! En tarinoi aiheesta sen enempää, vaan laitan miljoona kuvaa. Tuomarina toimi Marianna Paavolainen ja kisat järjesti Kymijoen Ratsastajat Ry http://kymijoenratsastajat.net/

Kannattaa ehottomasti mennä kattomaan tämmösiä tapahtumia. Ne ei yleensä maksa mitään ja siel on hieno fiilis.







Anna pusu <3





Ai ku minuua niin pal kauhiast naurattaa, ko miä tän ruusukkeen voitin :D



maanantai 15. syyskuuta 2014

Metsätiellä

Miä kävin viime perjantaina maastoilemassa Salaman kanssa. Seuraksemme saatiin Heli ja Lola. Viime kerrasta sisuuntuneena päätin jo autoa ajaessani, että nyt perkele mennään eikä meinata. Viimeeksihän Salama kyykytti meikäläistä, ku pientä sikaa :D

Ilma oli ihana. Syksyinen ruska ja auringonpaiste. Saatiin hevoset varustettua ja ponkasin satulaan. Meikä on alkanu olee aika pro tossa maasta ponnistamisesta :) Hyvinhän se jalka nousee, vaikka jalustin oli lyhyt ja hevonen on kuitenkin säältään sen 160cm. Noh, samantien kun pääsin selkään, alko humma pyöriä taas itsensä ympäri ja peruuttelemaan holtittomasti. Eikun pohkeilla tiukka käsky ja pikkasen rauhottelua äänellä, ni sain Salaman pysähtymään aloilleen ja odottamaan liikkeellelähtöapua. Jes, hyvä miä!

Alun pyörimisen jälkeen Salama meni koko lenkin nätisti. Myös sen talon pihan läpi, jossa se viimeeksi heitti ranttaliksi. Miä olin vähä ihmeissäni, että voiko näin erilainen hevonen olla eri päivinä. Tai sit se oli oikeesti kokonaan meikäläisestä kiinni!

Tuolla maastossa ratsastaminen onkin ihan erilaista, kun kentällä vääntäminen. Miä kyselin Heliltä kaikenmaailman urpoja kysymyksiä liittyen just maastossa ratsastamiseen. Heli rohkaisikin meikäläistä, että unohat ne koulukiemurat, istunnat sekä muut ja nautit vaan. Maastolenkkeilyn tarkotuksena on nauttia. Ja sit miä huokasin ja otin reläks :) Reilu tunti myö mentiin hiekkateitä pitkin. Muutama ravipätkäkin otettiin, mutta pääasiassa mentiin rauhaksiin. Näin miä halusin, koska joku jännitys oli viime kerrasta kuitenkin jääny takaraivoon. Tosin ei niissä ravipätkissä ollu mitään ihmeellistä. Salama meni nätisti eikä revitelly yhtään. Hyvin pysyin rytmissä ja kyydissä mukana :)

Ekaa kertaa ikinä kiipesin hevosen kanssa semmosen jyrkän hiekkamontun mäen ylös ja yhtä jyrkän laskun alas. Selvisin ja oli siistii. Mut mikä siinä on, että aina se kakkahätä yllättää ihme paikoissa? Tällä kertaa hevoselle tuli hätä kesken ylämäkeä :D

Oon Salaman kanssa ratsaillessa oppinu maastoilusta kaikenmoista, koska enhän miä oo juurikaan koskaan maastoillu muutoin. Tiedonlähteinä mulla on ollu Salaman omistaja Tanja, koko ikänsä hevosten kanssa touhunnut Heli ja nuorena hulluna maastossa ratsastanu Maiju. Tässä tiivistettynä se mitä oon saanu tietää:
  • Ylämäissä helpotetaan hevosen taakkaa nousemalla kevennettyyn asentoon, alamäissä taas nojataan taakse. 
  • Ala- ja ylämäissä pitää antaa hevoselle ohjaa, tai siis sitä kuuluisaa joustoa, jotta hevonen saa liikutettua kaulaansa ja näin ollen tasapainotettua itseänsä. 
  • Alamäet mennään aina käynnissä. Ylämäkiin on hyvä ravata tai laukata. 
  • Ravi ja laukka tehdään aina kevennettynä.
  • Viheltele, laulele tai juttele, jotta karhut menee karkuun.
  • Jos näät karhun, käänny ja mene helvetin kovaa kotiin :D
  • Ja tärkein: NAUTI!




perjantai 12. syyskuuta 2014

Äijä mai Mään?

Miähän sainkii Äijän alleni keskiviikon tunnilla, jei! Harjatessa hevosta, ihmettelin sen mahan alustaa, ku se oli jotenki venähtäny alas ja sivuille. Äijällä on tää massankasvatuskausi tuottanu aika hyvin tulosta :D

Tää oli nyt toka kerta eikä mua jännittäny läheskään niin paljoo ku ekalla kerralla. Ei ennen ko nousin selkään. Hevonen oli aika vauhkona. Ei pahalla, vaan sillee yli-innokkaalla tavalla. Äijän käynti oli toosi reipasta ja hätästä, yritti heti raviinkin ja monesti. Eikä oltu keritty kenttää edes yhtä kertaa ympäri ja alkulämmittelyt oli vasta aluillaan. Noh, hetihän mulle iski alitajuntaan, että tästä tunnista ei tuu kyllä yhtään mitään. Tiina lukikin mun ajatukset ja tsemppas mut pois siitä mielentilasta. Tiina huuteli koko ajan ohjeita: tee voltteja, ajattele taakse, rentoudu niin hevonenkin rentoutuu ja ehkä se tärkein oli se käsky, että en saa ajatella, että tää tunti menee ihan pieleen ja on ihan kamala vaan tästä tulee paras tunti ikinä!

Onnistuin rentouttamaan itteni ja hevosen! Aika huikeeta :) Äijä on kyl ihan mieletön. Se on kiltti ja kuuliainen, ei saa säihkeitä, tekee mitä pyydetään, jos osaat pyytää oikein. Äijä kyllä sakottaa heti kovasta kädestä. Jos yrität kiskomalla saada sen hitaammaksi, se juoksee kovempaa ja vielä kovempaa, mitä enempi kiskot ja vedät. Istunnalla ja pidätteillä se hidastaa heti.

Tuohon rentoutumiseenkaan ei tarvittu muuta kuin rento ratsastaja ja varsinkin jousto käsistä. Tää on nyt ihan sikahieno juttu, oon hokassu. Joustava käsi. Vau, mikä vaikutus. En tietenkään osaa sitä vielä joka kohdassa, helposti se unohtuu, kun vauhtia tulee lisää tai pitää suorittaa joku tehtävä, mutta sit kun sen muistaa, niin kyllä se vaan on tehokas.

Sain siis hevosen rennoksi käynnissä ja sitten oli ravin vuoro. Eka kevennettyä ja lopuksi harjotusravia. Jännitti taas pirukseen, kun Äijä tosiaan pääsee kovaa, jos niikseen päättää. Ja mentiinhän sitä välillä aikamoista rallia. Mutta sitten, kun muisti taas sen istunnan ja pidätteet sekä välittömän palkitsemisen niin hidastus tuli. Muut ratsukot tais ravatakin melkein koko tunnin, mut miä tein ihan tietosesti siirtymiä käyntiin useammin ku muut. Ehkä vähän hirvitti se vauhti ja kuitenkin vielä vieras hevonen, niin halusin välillä henkästä iteki. Tein myös paljon voltteja ja ympyröitä.

Viime postauksen kommenteissa pähkäiltiin tota joustavaa kättä ravissa ja kyllä, me joustettiin myös ravissa. Tiina puhu milleistä. Eli ohjat piti olla niin tiukalla, että jouston aikana hevonen ei kuitenkaan päässy tyhjälle ohjalle, mutta jousto tapahtui. Mulla oli monesti liian löysät ohjat eli jouston aikana ohjan päässä ei ollu ketään ja sainkin siitä kuulla muutamaan otteeseen :) Muutenkin tunti oli aika pitkälti taas tätä käsiasiaa, mikä oli mun mielestä tosi hyvä juttu. Mielenkiintosta ja itseä kehittävää todellakin!

Lopuksi koitettiin laukannostoja. Sain Äijältä taas vaan toisen laukan, enkä vieläkään muista kumman, mut saman ku viimeks :D Eli se toinen suunta on sille hankalampi ja meikäläinen ei sitä saanu nostettua. Niiiii, ja taas uus käsijuttu!!! Meiän piti ennen laukannostoapua nostaa hevosen pää ylös. Ja tää tapahtu sisäohjaa nostamalla. Mun piti tosin nostaa molempia ohjia, että sain Äijän pään ylös. Eli kädet ylös, kädet alas, kädet ylös, kädet alas ja kun pää oli ylhäällä, niin sitten poks, laukkakäsky. Ilmeisesti pään nosto siitä syystä, että saatais painoa enempi sinne takapäähän??? Ja itse asiassa laukka nousi nätimmin, ei ollu semmonen hätänen tuhatta ja sataa, vaan hiljanen mukava laukka. Jeee! Ja laukka nousi rauhallisesti myös siksi, että olin reippaasti hidastanu hevosen harjotusravia ennen laukkakäskyä. Tätä miä en meinaa muistaa näitten reippaitten heppojen kanssa tehä, mut onneksi Tiina muistaa muistuttaa <3


Ehkä se kohta alkaa olee jo mun mään <3

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Vaikeeks meni

Olin viime viikolla Hepolassa tunnilla poikkeuksellisesti tiistaina. Ilo ja yllätys raikui varmaan ympäri Hurukselaa, kun taulussa luki nimeni kohdalla Sepe! Sepe, Seppo, Sepeteus on ihanainen poni, jolla olen saanut ratsastaa vain kerran aikaisemmin. Sekin kerta oli talvella, kun en vielä osannut oikein mitään. Olin siis innosta soikeena, oon joskus toivonu Seppoa, mutta en oo sitä saanu.

Sepe oli kiltti ja helppo laittaa valmiiksi. Tunti ei sitten ollutkaan niin helppo. Meillä on pitkään painotettu sitä, ettei sisäohjassa saa roikkua ja ollaanpa Susannan ja Marikan kanssa pistetty pystyyn oikeen projekti asian tiimoilta. Noh, meikäläisellä on tosiaan vielä vähän hiomista roikkumisen ja löysänä pitämisen välimaaston löytämisen kanssa. Eli tuntuma pitäis kuitennii olla.
Tunnin teemana oli tällä kertaa käsien jousto. Miähän koin taas ahaa-elämyksiä. Käsien pitää joustaa eteen päin, ei taakse päin. Käynnissä suoralla uralla tää homma suju taas ihan ok. Eli mukaudutaan hevosen liikkeeseen ja kädet liikkuu mukana eli joustaa eteen päin! Meikäläisellä on muuten tähän mennessä tainnu "joustaa" kädet taakse päin eli silloinhan miä pidätän hevosta. Hoh, hyvä miä taas :D

Tehtävänä tunnilla oli tehdä voltteja, asettaa hevonen sisään ja pitää tasainen vauhti yllä. Ja tässä tuli se vaikeus. Sepe on vähän semmonen poni, että se laiskottelee oikeen urakalla. Sitä saa siis käskeä kovastikin ennen, ku se menee reippaasti. Tasaisen vauhdin ylläpito voltilla oli siis se eka haaste. Ja sitten ne kädet. Nyt piti siis asettaa sisään eli niin, että ratsastaja näkee hevosen sisäsieraimen ja silmäkulman. Kääääk! Miä jouduin käyttämään sisäohjaa!!!!! Nouuuu, eihän sitä saanu käyttää! Mitä tää ny on??? Olin ihan ihmeissäni taas. Tiina se sitten selvensi, että eihän hän voi kerralla kaikkea opettaa eli ollaan ny opeteltu sisäohjasta pois ja pikku hiljaa aletaan opetella sen takaisin haltuun ottamista hillitysti. Ok, sisäohjalla asettaminen mut samalla piti sitten muistaa joustaa niillä käsillä. Eihän se ny helvetti oo mitenkään mahollista! Tai ainakaan noitten kaikkien juttujen tekeminen yhtäaikaa: pohkeilla vauhtia, käännä ulkopohkeella voltille, anna koko ajan pohkeella vauhtia (Sepe siis löysäili), aseta sisäohjalla sisään ja jousta käsistä. Oookei, no tää homma alko viimenään sit sujuu... käynnissä.

Ja eikun ravivaihde silmään ja ensin kevennetyssä ravissa kaikki toi sama. Tai yritys ainakin. Ensin piti saada Seppo ravaamaan kunnolla. Siinä oliki sitte hommaa. Arkailin taas raipan käyttöä, vaikka ois pitäny heti alkuun ottaa se käyttöön. Kyllä oli vaikeeta mutta saatiin reipas ravi sitten viimein. Volteilla mulla unohtu se käsistä joustaminen saman tien ja koko ajan. Sisään asettamistakin arkailin, koska en arvannu käyttää sitä sisäohjaa, niin hyvin siitä on ny oppinu pois. Ja Sepe se hidasti vauhtia voltilla aina, joten sekin teetti hommia. En tiiä miten suju vai sujuko mitenkään, mutta sitte tehtiin samat jutskat vielä harjotusravissa. Hikihikihikihiki!

Hitokseen vaikee tunti, mutta varmasti hyödyllinen ja hyvä. Tässähän aletaan ihan selvästi jo viilaamaan juttuja eli ollaan edetty aikalailla siitä, kun oon alottanu Hepolassa. Hyvä miä :)

Mul ei ollukaa Sepestä yhtään aikasempaa kuvaa ja nääkin on kännyllä roiskastuja, mutta onpahan ees jotain.


Joku pallinaama vois ehkä vähän kattoo välillä peiliin :D

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Äijä the Mään

Viime viikolla sain leijua pilvissä, koska onnistuin niin hyvin tunnilla ja sain kuullakin siitä :) Alleni sain tallin toisen uusista suomenhevosista, Äijän. Jännäsin tuntia etukäteen, koska olin kuullut pikkulinnuilta, että Äijä menee kovaa, on kova suustaan, on pikkuisen raakile vielä, on oikein äijämäinen jne. jne. Tallissa hevosta laittaessani olin niin hermoraunio, että ihmettelen näin jälkeen päin, ettei se tarttunut hevoseen. Äijä oli ihan reläks, vaikka miä vouhkasin ja panikoin sen ympärillä. (Viime postaustani ajatellen, ehkäpä mun pitää vähän työstää tätä mun hermostumisasiaa.) Hevonen antoi tehdä kaikki hoitotoimenpiteet todella nätisti. Ei edes korvaansa lotkauttanu. Oltiinkin ajoissa valmiita ja miä keskityin hevosen rapsutteluun kentälle pääsyä ootellessa. Ja pakko sanoo, että tuo hevosjättiläinen sai meikäläisenki rauhottumaan. Rapsuttelu rauhottaa <3 Miä muutes aina rapsuttelen hevosia harjan juuresta, en juurikaan taputtele niitä. Luin jostain kirjasta joskus, että siitä ne tykkää. Ja että sitä ne keskenäänkin toisilleen tekevät.

Saatiin kuulemma kaikki ratsastajat sillä kertaa ns. vaikeet hevoset eli semmoset, joilla ei olla paljon ratsastettu tai joitten kanssa on ollu jotain erityisen hankalaa. Harjoteltiin taas perusjuttuja: ratsastajan asentoa, voltille kääntämistä pelkällä pohkeella, hevosen taivuttamista koko kropasta kulmissa ja voltilla. Samat jutut käynnissä, kevyessä ravissa ja harjotusravissa. Äikä tuntui alla hyvältä. Vähän kompuroi, koska ei ole vielä lihaksistoltaan täysissä voimissa. Kertaakaan mulle ei tullu tunnetta, että hevonen ois kova suustaan. Se oli herkkä pohkeelle ja kääntyi nätisti ilman tietoisia ohjasapuja. Kuunteli tarkkaavaisesti meikäläistä. Vauhtia oli mukavasti, mutta kun pyysi pidätteillä ja istunnalla hidastamaan, hevonen hidasti. Paristi jouduin pyytämään ohjaksilla kovemmin, mutta kertaakaan en joutunut kiskomaan.

Pikku sateet ei haittaa mitään :)

Lopuksi saatiin kokeilla laukkaa ja jännäkakkahan siinä meinasi tulla. Iiiik! Mulla saattaa mennä nyt oikeat ja vasemmat ympyrät sekasin, mutta muistaakseni vasemmalla ympyrällä en saanu sitä nostamaan laukkaa, mutta oikealla sain. JEEE! Äijähän innostu laukannostoharjotuksesta aika lailla ja Tiina käskikin hidastamaan harjoitusravin oikeen kunnolla ennen laukannostoapuja, muuten ei tullu ku kiitoravia. Ja onnistuin. Yhden kerran, mutta onnistuin! Se oli niin mahtava fiilis taasen :) Ja hitokseen se ulko-ohjan tuki on tärkee siinä hommassa niinku Marikakin kirjotti! Eihän siittä hommasta tuu muuten yhtään mittään.

Eikä isommatkaan :D

Tunti oli siis todella hyvä ja sainkin kehuja onnistumisista. Paras kehu oli kuitenkin se, kun Tiina iloitsi, että tuo tunti todisti, että Äijästä saadaankin hyvä tuntihevonen. Liekö ollut epäilyksiä ennen. Mutta miä osasin jotain! Jes! Totta kai korjattavaa asennossa ja muissakin jutuissa oli, mutta en nyt aina jaksa jauhaa niistä :D



Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.



Ei niin mairitteleva kuva mun asennosta, mutta hevonen on niin kaunis!

Muoks: Kuvat on ottanut Mia Kotola.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Karhu selässä

Miä oon ny analysoinu tota mun edellistä Salama-tuntia monen eri ihmisen kanssa, joilla on pidempi historia hevosten kanssa kuin mulla mukaan lukien hevosen omistaja ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että hevonen on jallittanu mua ihan 6-0.

Että mua ottaa pannuun! Miä urpo lankesin siihen, aloin ite hermoilee ja jännittää ja niin musta tuli se karhu. Miähän kerkesin siis jo miettiä siellä selässä heiluessani, että Salama vaistoo jonku karhun mettässä eikä haluu siks mennä. Voi tsiisus. Noh, eipä auta, ku nostaa pää pois perseestä ja kokeilla uudestaan.

Onko teillä lukijat ollu vastaavanlaisia kokemuksia?