sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Yhdellä hevosella mehtään, toisella takasi

Olipa kerran hevonen, täti ja pelottava metsä.

Eilen olin maastoilemassa Salaman kanssa. Mia lähti mukaani ekaa kertaa ja olin varannu Hannalta meille maastolenkin. Salamaa laittaessa kuulin, että se oli sillä viikolla ollu maastossa vähän säikky. Hevosta laittaessa en huomannu mitään erikoista. Salama oli ihan reläks ja normaali ittesä.

Syksy voi olla kuitenkin nuorelle hevoselle yllättävän pelottava juttu. Lehdettömät puut, metsästäjien hajut, hirvien vaistoaminen, lunta mustikanvarpujen päällä. Nämä ja jokin nimeämätön ärsytyksen lähde yhdessä teki meidän lenkistä aika jännittävän ja yllätyksellisen.

Lähdettiin matkaan Hanna & Lola kärkenä, Mia & Ferdi keskellä ja miä & Salama vikana. Ensimmäinen säikähtäminen saatiin naapurin pihan läpi menevällä tiellä, kun Salama säpsähti jotain ja nousi pystyyn. Onneksi olin valppaana ja pysyin kyydissä ja onneksi pystyynnousu ei ollut kovin suuri. Salama oli muutenkin koko ajan vähän kiree. Jäi tuijottelemaan mettään jotain, otti sivuaskeleita, säpsähteli. Yritin olla mahdollisimman rentona itse ja yritin myös rauhoittaa juttelemalla hevoselle. Mia sanoikin, että välillä aina kuului takaanta meikäläisen lausahduksia "ei siellä mitään oo", "ei mitään hätää" tai "se on lunta vaan". Mutta en voi kieltää, etteikö pikku hiljaa alkanu meikäläistäkin jännittää, että mitähän seuraavaksi. Otettiin pari ravipätkää ja muistaakseni ne meni ihan kivasti. Tai ei ainakaan mitään suurempia kommelluksia ollut.

Sitten Hanna ehdotti laukkapätkää. Eli Hanna ja Mia siis laukkaisi ja minä tulisin Salamalla ravissa, koska sillä on vielä se laukkakielto päällä. Salama varmaan kuuli tän ja ärsyynty siitä tai sit sillä meni jotku karvat ristikkäin, kävyt nenään tai tikku persiiseen, koska samantien, kun etummaiset lähtivät laukalle, Salama nosti laukan perässä, korsku ja heilutteli päätään. Yritin siirtää raviin, mutta hevonen ei kuunnellut ja sitten tuli pari pukkia. Onneksi olivat sen verta pieniä, että pysyin kyydissä. Mutta toinen jalustin karkasi ja tuo hevonen kyllä osaa noi temput terävät. Edellä olevat onneksi kuuli mun huutelut ja pysähty, Salamakin pysähty heti mut sit se osaa tehä sen 180 asteen äkkikäännöksen niin, että omat aivot jää huutelee hoosiannaa ja kroppa pitää olla todellaki hallussa, muuten ollaan ojan pohjalla. Siinä sitten tanssahdeltiin muutama pyörähdys ja rauhoiteltiin tilanne. Hanna ehdotti tässä kohtaa, että jos haluan vaihtaa Lolaan, niin se käy. Hän voisi mennä Salamalla loppumatkan. Ja meikähän vaihto. Oli vissiin jo sen verran jännäkakka housussa.

Jatkettiin matkaa Hanna ja Salama kärkenä. Salama oli tästä ilmeisesti ihmeissään, koska katteli koko ajan taakse, että missä kaverit ja ekaan risteykseen tullessamme alko tanssia ja pyöriä, koska ei halunnut mennä sinne minne oltiin menossa, vaan kotiin päin olisi pitänyt päästä. Vaihdettiin meikäläinen Lolan kanssa kärkeen. Ou shit! Minä letkan vetäjänä. Kääk! Pakko sanoo, että se se vasta jännää oli :D Lola oli onneksi nätisti ja matka meni hyvin. Otettiin vähän ravia ja laukkaa ja Salamakin tuli perässä hyvin, pääsääntösesti. Muutaman kerran se teki niitä pyörimissessioitaan. Hienoo oli huomata, että sain Lolan laukalle helposti! Ja miä olin siis ekana, et ei lähteny kenenkään perässä. Nostaa kuulema helposti laukan, mutta meikäläiselle iso juttu silti :)

Viimenen laukkapätkä, mikä otettiin yhteen ylämäkeen oli ehkä hurjin tilanne. Minä ja Lola kärkenä lähdettiin laukalle ja Lola lähtikin aika kovaan laukkaan. Syykin sitten selvisi. Salama oli ampassu, ku tykinkuula sieltä jonon hänniltä Mian ja Ferdin ohi ja kiitoslaukassa yritti tavottaa meitä. Lola sai ehkä tästä jonkin kimmokkeen ja meni siksi niin kovaa. Olihan se aika kovaa menoa :D Sain Lolan viimenään hidastamaan tai ehkä se väsyi siihen mäkeen. Siirryttiin käyntiin ja Salamakin hidasti samantien. Loppu matka menikin sitten ilman kommelluksia ja päästiin tallille nätisti takasin.

Vaikka reissu ei mennyt ihan putkeen, niin mua ei harmita yhtään! Tai ehkä se harmittaa, että annoin periksi ja vaihdoin hevosta. Mut kyl miä tästä taas sisuunnuin ja näytän sille Salamalle närhen munat, kele! :D Mutta on tää hevostelu vaan niin siistiä! Ikinä ei tiedä, mitä ratsastus sillä kerralla antaa tai ottaa. Se on haastavaa, vaikeeta, nautinnollista, itsensä voittamista joka ikinen kerta. Aamen.



Salamalla siis läksin maastoon.
Lolalla tulin takaisin.
Lola ja Ferdi
Ferdi ja Mia
Pakollinen horsie Lolan kanssa
Tallilla asustaa myös pukit Urpo ja Turbo. Älä kysy kumpi on kumpi :D

Ja pikkasen mainostusta tähän loppuun. Loin blogille facebook-sivut, joten eikun sinne tykkäilemään ;) Eli klikkaa tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi vapaasti ja anna mulle vinkkejä!